Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran asiakaslehdessämme keväällä 2024.
Jani Kaasinen tutustui yhden illan ajan kansalaisopiston kursseihin. Joensuun tuoreelle sivistys- ja hyvinvointijohtajalle liikunta ja käsillä tekeminen ovat tärkeää vastapainoa työlle.
Aloittaessaan sivistys- ja hyvinvointijohtajana Jani Kaasinen toivoi pääsevänsä tutustumaan kansalaisopiston toimintaan. Järjestimme asian ja kutsuimme Kaasisen testaamaan kursseja yhden illan ajaksi.
Miesten pilatestunti on jo alkanut, kun Kaasinen ennättää sateen ja viiman läpi Papinkadun opistotalolle. Liikuntasalin lattialla makailee 11 miestä. Tai ei pelkästään makaile, vaan puuha näyttää melko raskaalta. Kaasinen nappaa jumppamaton telineestä ja pääsee mukaan tekemään krokotiilin leuat ‑nimistä liikettä, jossa kyljellään maaten jalat napsuttelevat toisiaan vasten kuin suutaan availevan krokotiilin suu.
– Pilateksessa käydään kaikki lihakset läpi. Se tekee hyvää liikkuvuudelle, ryhmän ohjaaja Tero Väänänen kertoo.
Väänänen näyttää liikkeitä ja juoksentelee välillä ympäri salia korjaamassa miesten asentoja.
– Muistakaa hengitys. Nenän kautta sisään, suun kautta ulos.
Raskaalta näyttävien liikesarjojen jälkeen tehdään pieni rentoutusharjoitus, jonka jälkeen ohjaaja lupaa, että loppu tehdään täysillä. Salista poistuu tyytyväisen näköisiä miehiä.
– Tämä oli mielenkiintoinen kokemus, Kaasinen sanoo.
– Oli raskastakin, mutta hankalinta oli muistaa hengitys.
Väänäsen mukaan hengittämisestä ei kannata ottaa stressiä.
– Silloin kun itsekin aloitin, se oli kaikista vaikeinta.
– Pääasia että hengittää, Kaasinen toteaa.
Pajan tuoksu on kuin kotiin tulisi
Pilatestunnin jälkeen suuntaamme Raatekankaan puuverstaalle. Kaasinen tarkastelee tiloja hyväksyvästi.
– Tämä on minulle tutumpi sektori. Jo pelkästä pajan tuoksusta tulee semmoinen olo kuin kotiin tulisi.
Verstaalla opiskellaan sähkökitaran valmistusta Henri Pesosen johdolla.
– Päivisin opetan lapsia. Tämä on sille hyvää vastapainoa, Pesonen kertoo.
– Me ollaan vaan isompia lapsia, ensimmäistä Telecasteriaan rakentava Jouni Jurvanen nauraa.
Jurvanen kertoo halunneensa tulla katsomaan, kuinka vaikeaa kitaranrakennus oikein on.
– Eka on vaikea, mutta seuraava on varmasti helpompi tehdä. Kun on hyvä opettaja, tekee vain mitä käsketään.
Yhden illan aikana sähkökitaran tekoa ei ehdi aloittaa, mutta verstaan oikohöylää Kaasinen pääsee kokeilemaan. Entisenä teknisen työn opettajana hän on ehtinyt opetella paljon erilaisia tekniikoita.
– Harrastan kaikenlaisia kädentaitoja. Entisöin autoja ja vanhoja hirsitaloja, ja rakennan ja verhoilen huonekaluja. Kädentaitoja tehdessä lupaan aina itselleni, että nyt en kiirehdi. Mutta aina se kunnianhimo puskee pintaan.
Ilves on oman tiensä kulkija
– Nyt olen heikoimmassa elementissäni, Kaasinen arvelee, kun kaarramme seuraavan kohteen, Pekkalan kartanon pihaan.
Pekkalassa järjestetään suuri osa kansalaisopiston kuvataiteen opetuksesta ja keskiviikkoiltanakin talon lähes jokaisessa huoneessa on ryhmä. Kaasinen osallistuu yli 12-vuotiaiden kuvataiteen perusopintoihin.
Ryhmässä ollaan juuri aloittamassa uutta tehtävää, jossa piirretään jokaisen oma voimaeläin. Selailtavana on paksuja eläinkirjoja, joista omaa eläintään voi etsiä.
Kaasisen ei tarvitse eläintä miettiä, se on ehdottomasti ilves.
– Ilves on oman tiensä kulkija, Kaasinen perustelee valintaa.
Ilveksen kuvaa ei löydy eläinkirjoista, mutta ryhmän opettaja Ella Törmikoski keksii heijastaa eläimen videotykillä taululle ja Kaasinen pääsee töihin.
– Eläintä voi lähteä hakemaan myös mielikuvan tai muistikuvan kautta, Törmikoski neuvoo.
– Näköisyys ei ole se, mitä haetaan, vaan fiilis ja tunnelma.
Kaasinen saa nopeasti kiinni ajatuksesta.
– Haluaisin tehdä sellaisen, jossa pimeydessä näkyy silmät ja joitain ääriviivoja.
Mutta millaisia eläimiä muilla ryhmäläisillä syntyy?
– Kauris, koska mun horoskooppi on kauris, Hilla Kosomaa kertoo.
Iida Salmelan voimaeläin on saukko.
– Ne tykkää olla yhdessä toistensa kanssa, ja ne on leikkisiä, Salmela pohtii.
Alun epävarmuudesta huolimatta Kaasinen saa ilveksen nopeasti hahmoteltua paperille.
Illan lopuksi käydään pienellä kierroksella kartanossa. Perinnerakentamisesta väitelleenä tohtorina Kaasinen huomaa heti talon listojen ja kaiteiden puupintoja jäljittelevät ootraukset, ja yläkerran käsin veistetyt hirret. Alakerran maalausluokasta kuuluu iloinen puheensorina. Ennen kotiinlähtöä vilkaistaan vielä, millaisia teoksia maalauksen työpajassa valmistuu.
– Voi että kun nämä ovat taitavia, Kaasinen huokaisee.
– Tämä oli mukava ilta ja oli hienoa nähdä, miten monipuolista toimintaa täällä on. Silloin kun ollaan tekemässä vapaaehtoisuuspohjalta, ihmisistä loistaa innostus, koska he ovat itse sinne hakeutuneet. Mikäs sen parempaa hyvinvointia on kuin tämä mielen hyvinvointi, jota tällä saavutetaan. Se on iso arvo.